Nokka kohti suklaapitoista Belgiaa. Liersestä löytyi vedonlyöntikahvila, jossa ystävällinen pomo printtasi koneella kohteita. Satasivuu ja sillee.

- Hei, Twente Tilburgista, niillä on peli, ihan yhdessä tuumin hogattiin.

Siinä sitten matkalla syötiin tryffeleitä, chilipähkinöitä, juotiin limuu ja Jukka yhden bissen. Mentiin pikkuteitä pitkin ja jossakin rajamailla- ei hämärän- vaan Belgian ja Hollannin istuttiin taas juomaan kahvit. Ja löydettiinhän se marketti, joka halvempi kuin liiidil. Adli, ei kuitenkaan Adil.

Jore soitti Tuomakselle, joka lupasi kysellä lippuja. Saavuttiin Tilburgiin. Navi-kati ohjasi suoraan stadikalle. Siinä sitten juteltiin fanikaupan henkiolökunnan kaa. Ne muisti HYYPIÄN, KOSKISEN JA KOLKAN. JA KOLKASTA ne piti. Me huomasimme, että tämän vuoden jengissä NIKI MÄENPÄÄ.

Ostettiin pienet pipot, isommat huivit. Ajettiin asemalle ja kirjauduttiin Keskushotelliin. Syötiin ja mentiin torkuille.

Nokka kohti stadionia, ja askeleet fanikatsomoon. Kun Willem tuli meidän päätyyn, huudettiin NIKIÄ. Toinen veskareista katsoi pitkään, ei se NIKI.

Matsi oli vauhdikas, ja sanon, että TWENTTE pelasi ihanaa futista. Loistavia yksilöitä, ja nopeata vastahyökkäyspeliä. No meidän piti olla hiljaa Twenten hyvyydelle. Sen sijaan Nikille annoimme raikuvat aploodit. Varsinkin tarkoille avauspotkuille. Kolmelle maalille, ei Niki oikeastaan voinut tehdä mitään. Ekassa tosin liukastui, mutta se siitä, se ei selitykseksi riitä.

Mun vieressä istui, kun me muu seisoimme, varmaankin entinen Willemin vasen pakki, about jotain vähän alle 80. Selitti, huusi, itki, huusi ja selitti ja pikkaisen otti naukkuakin. Jore saattoi hänet ystävällisesti portaista alas puoliajalla. Olin varma, että ei tulisi takaisin. Tuli, huusi ja meuhkasi lisää, kunnes kupsahti. Jore saattoi pelin jälkeen jälleen alas.

Matsi, joka alkoi illalla hyvin myöhään, oli sen verran hyvä, että ihan heti ei uni tullut.

-Jukka. Lainaatko Diegoa? Vain kuorsaus vastaukseksi. Aamulla 8.00 aamiainen. Ihanaa!... jatkuu