Aamulla herätys. Jukka ja Jore odottivat aulassa, aamiaiselle mieli teki. Kello tuli 8.00. Kettään ei näy, helvetti koko hotellissa, joka sijaitsi Tilburgin rautatieaseman läheisyydessä. Ei kettään kotona, haloo. Puoli tuntia män ja etelänmaalainen hotellin asiakas tuli sanoo ja sanoi bastardo. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Tunti meni, puolikas lisää ja kaksi. Kello kymmenen. Jore soitti poliiseille. Ei oo heidän bisnes.

Vihdoin kello 10.30 pyöräili pojanpuolikas ja sanoi, sori. Oukki doukki, nopee aamupala ja kohti Leverkuseniin. Sami odotti. Siis peli. Leverkusenin. Mentiin stadikkaa kohti ja kilsa ennen isoa rakennusta ohjaajat opasti meidät parkkipaikalle. Ei muuta kuin takaisin kymmenen kilometriä ja sitten pendelbussilla takaisin. Juuri kun tulimme, Leverkusenin musta bussi ajoi stadikan tunnelista parkkipaikalle. Yritin bongata Samin, ei onnistunut. Jukka vaihtoi sitten seteleitä poleteiksi ja ne tyypilliset brädärit. Maistuivat.

Stadikka tuli täyteen. 31.000 ja muuan HYYPIÄ. Peli oli hänen ja kannattajien juhlaa. 4-0 lukemat kertovat kaiken ja vähän enemmän. Sami oli parempi kuin KUNININGAS. KEISARI. Hoiti tehtävänsä mallikkaasti ja oli järjestämässä kahta kotijoukkueen maalia. Hieno tekniikka ja varsinkin potku. Oli hienoa olla suomalainen ja suomalainen futisdiggari ja suomalainen turisti. Mutta Suomi hiiteen, sillä parasta oli Sami, joka on suomalainen. Ja Voikkaalta. Ja upea persoona. Jopa niin hieno, että yritin bongata koko yön Samia Leverkusenin kaduilla. Ei näkynyt.

Kolmen päivänä sisällä tuli nähtyä siis kolme peliä. Jokainen niistä hieno ja tunnelmaltaan upea. Matka kotiin sujui hyvin, joten kiitos Jore ja Jukka.

ps Jukka lainaatko Diegon kirjaa ja kuorsaatko kuopiossakin yhtä äänekkäästi? Jor, kieli keskellä suuta, ei koskaan eksy, hyvä HIRVET!