Kun on lähempänä kuolemaa kuin syntymää, aika alkaa jätättää. Muistot, vahvatkin nousevat pintaan. Ympäristöstä, yhteisöistä, joskus jopa koulusta. Ne kerääntyvät aivoihin, niiden kanssa sitä työskentelee joka ikinen päivä ja yö. Ihmiset. Viereltä ja vähemmän viereltä. Tunneherkkyyden haasteellisuus on aina ollut muiden ihmisten käyttäytymisessä. Usein hyvissä asioissa, useammin huonoissa.

Katsoin Teemalta PYHÄNÄ  BLACK POWER ohjelmaa. Kun James Brown, tai Muhammad Ali, tai vaikkapa Martin Luther King esiintyivät, tunne sai voimakkaan syöksyn. Sitähän se kaikki oli nuoruuden aikana. Kapinaa ja ihmettelyä. Vaikka maailmassa kaikki onkin toisen omaa, ei kukaan voi viedä tunteita. Kuinka syvää ihastusta Muhammad Alin käyttäytyminen sai aikaan. Se ehkäpä näytelty ennakkoluulottomuus, mutta ennenkaikkea ROHKEUS.

Say it loud,I`m Black and Proud.

En edes tiedä, en ainakaan tiedosta, miksi musta musiikki, mustat urheilijat ovat sykähdyttäneet tunteitani. Tarvitseeko sitä tietääkään...? Ensimmäisenä tulee mieleen heidän palava halu tehdä jotakin erilaista ja omaa, joka tulee suoraan sydämestä. Siis NO FAKE! Silloin juttu elää, se alkaa toimimaan.

Siis jos saisin valita elämässäni uudelleen koettuja aikoja, haluaisin vielä kerran kuunnella James Brownia pienen pienestä kasettimankasta, nähdä Alin nyrkkeilevän ja olla kuuntelemassa Martin Luther Kingin puhetta. Ja kysyä, kuinka hurisee? Vaikkapa Tommie Smithiltä!

Kuulun etniseen vähemmistöön. Olen aina kuulunut. Mutta edustanut Suomea usein. Jopa kansainvälisillä areenoilla. Viime viikon tapahtumat Espoossa pistivät miettimään jälleen elämää ja...kuolemaa. Kaikki voi tapahtua, myös paha, ja usein niin, milloin tahansa. Silloin mitataan ihmisen arvoja. Arvomaailmaa. Asenteita. Ei kukaan, tietenkään voi hyväksyä viittä murhaa, eikä kai edes sitä kuudetta. Mutta mikä sekoittaa MIEHEN PÄÄN? Kolme kovaa peetä. PILLU, PULLO, ja joskus kai PALLO.

Kun omistamisenhalu murskaa mustasukkaisuuden, katkeruus kaivaa aivoista pelkkää pahaa. Siis paskaa. Ja kun paska valtaa pään, teot eivät ole hyviä. Selittämättömiäkin. Ja usein ne kohdistuvat viattomiin. Oman pään puhdistaminen paskasta ei ole helppoa. Luulen ja tiedän omasta kokemuksesta, että siihen tarvitaan apua. Ammattimaista. Ja aikaa.

Suomalainen, siis lue, minkämaalainen tahansa, ei poikkea pahuudessa perkeleestä. Ajatukset ovat usein ilkeitä. Harvemmin sitä "niinku kivaa ja sillee", ajattelee edes lähimmäisistään. Kyllä raadollisuus on elävänä. Tässä ja nyt. Mutta pahan ja hyvän erottaminen, samoin kuin väärän ja oikean, siinä sitä miehelle (naiselle ) työtä jokapäiväiseen elämään.

Päihde ja mielenterveyspalveluiden alas ajaminen on ollut SURULLISINTA. Sillä on ollut hallaa koko yhteiskunnalle. Kysykää niiltä, joiden päätöksistä mieli horjuu. Ne löytää, tai jotkut niistä- juu, juu EDUSKUNNASTA ja KYLIENNE VALTUUSTOISTA. Aika läheltä.

Täytän tänään VIISKOLME. Älytön luku. Mutta elämä ei. Siis ÄLYTÖNTÄ. Mielekkäästä elämästä saan kiittää joitakin lähimmäisiä ja vähän kaukaisimpiakin. Kuten vaikkapa MUHAMMAD ALIA. ELINAA. JA päihteettömyyttä.