Ihmisen kohtaaminen on haasteellista, hänen ajatuksensa, mahdotonta. Joskus joutuu ihan hiljentymään. Raivosta. Joskus hämmennyksestä, joskus taas muuten vaan.

Motivaation hakeminen, etsiminen on työteliästä, sen esille kaivaminen, jos sitä ollenkaan on. Tähän tulokseen on tullut moni ohjaaja, valmentaja, opettaja, sosiaali ja terveysalan ammattilainen, vapaaehtoistyön tekijä. Siitä olen lähes varma. Sen on kokemus näyttänyt.

Kaikki lähtee itsestään. Oli tavoite ja haave, mikä tahansa, jos niitä nyt ylipäätänsä on. Kun Eläkeläiset rallattivat omaa biisiänsä, mietin pesässäni, kuinka raadollista kaikki on. Yksi railakas esiintyminen ja ihmiset lähettävät tekstareita tuhansittain. No nähty on. Ja kuultu, kun bändi soi vielä Superfinaalissa. Hulluna humpasta, jotta tota rataa. Biisi jätti kuitenkin syvän jäljen sunnuntaiaamun mietiskelyyn. Kuinka "hulluna" sitä onkaan futikseen? Entäs toiset.

Puhutaan Eläkeläisistä mitä tahansa, asennetta heillä oli. Niin on hyvä. Sitä minä kaipaan futikseen lisää. Asennetta. On ikävää, kun lahjakkaat ja vähemmän lahjakkaat nuoret eivät ihan valmetajan oikeesti, kuinka paljon aikaa vaaditaan treenamiseen. On ikävää ja enemmän ikävää, kun kuulee kokeneimmilta pelaajilta viestiä, etteivät tule, kun joukkue on niin huono. Juu juu, että mitä vittua?

Aina ei jaksaisi hypätä menneisyyteen, mutta tuskin oltaisiin saatu maajoukkueeseen porukkaa, jos kaikilla olisi sama asenne kuin edellämainituilla. Päinvastoin, sinne mentiin, että vaikka meillä on perkele huono jengi, niin tsempataan, näytetään ja ainakin taistellaan. Eikä tulokset niin huonoja ollu.Voitettiinhan EM-hopeaakin, saatana.

No annetaan Eläkeläisten elää omaa elämää. Se on kaikesta huolimatta heidän juttunsa. Ja samoin niiden palloilijoiden, joiden asenne ei oo kohdallaan. Helppooko? No ei ihan, sillä heitä taitaa olla helvetin paljon, ympäri ja ämpäri Suomea. Valitettavasti...