29. Huhtikuu 2012

Vapun aatonaattona kuuntelin radiosta aamuvarhain mainiota IIRO RANTALAA! Pianistia, humanistia ja kaikkea siltä väliltä. Positiivisuus tarttuu. Siitä huolimatta fiilareissani räyhää epiksen tunteet, aina ajoittain. Epäoikeudenmukaisuuden sietämätön olotila.

Nykyisessä hallistuksessa on vasemmisto edustettuna kahdellakin puolueella. Pitäisikö olla ilman? Ilmaa tuntuvat hallituksen päätökset sisältävän. On muka säästettävä. Mutta käytännössä säästöjen perusteena toimintoja hallitaan ja keskitetään. Täällä kehä kolmosen pohjoispuolella, stadissa syntynyt meitsi pamlaa peilfeissin säkeiden ja riimien tahdissa ihan omaa tekstii. Siis stadi muka buli, snadi shitti, parempi bitti on savossa, ja muualla härmää, sitä särmää... jne...!

Epistä kokee elämän oikeudenmukaisuutta kohtaan. Siis epäoikeudenmukaisuutta. Mä haen positiivisa fiilareita paitsi itsestäni myös kulttuurista. Minusta on hämmentävää vertailla kulttuuria korkeaan ja matalampaan. Olen harrastanut ite-taidetta, pidettäköön sitä vitun matalatasoisena. Mutta en helvetissä karsasta hyvää ja upeaa taidetta, joka usein on mielestäni korkeaa. Tällainen vertailu on pelkästä paskasta.

Futiksessa poikani pelaa ilmaiseksi Veikkausliigassa, niin kuin suunniilleen minäkin. Toinen kaksosista vammautui. Jossakin sosiaalisessa mediassa huokaillaan nykyisten jalökapalloilijoiden sosiaalisuuden puolesta. Ja paskanmarjat. Omaa etua suurin osa vaanii ja vaatii. Vittu sosiaalisuudesta oo tietookaan. Eikä oikeudenmukaisuutta, kun BARCELONA parilla huonolla pelillä pilaa saumansa. Messi on messias. Niin se vaan on. Kaksoispoikiani yhdistää paitsi jalkapallo niin myös herkkyys. ja saanhan vittu olla ylpeä olla siitä, että meitä on kaksi sukupolvea kaksosisa peräkkäin, jotka ovat tallanneet maan ylintä sarjatasoa. Vaikka joskus tuntuu, että sitä paitsiossa  on vaan seisty.

Hyvää vappua kaikille. Marssitaan, jos ei, niin syödään Marssia, neljä patukkaa 2 eculla.

 

 

24. Maaliskuu 2012

 

Ikä on iäisyyttä, syystä. Arvokkuus on upea asia, enemmän kuin itse elämä. Arvokasta on mitata aikaa. Katson peiliin ja huomaan, että vanheneminen näkyy ihon kerrostumissa. Parta kasvaa harmaammin. On kuin itse elämä, ellei tahdo siihen väriä. Värjäytyä kevääseen, tulevaan kesään, päivän kerrallaan.

Mietin tulevaisuutta, joka päällisin puolin on tänään. Sisällä se on suuri osa menneisyyttä. Muisti takertelee, tarttuu kiinni ohitse kiitäviin hetkiin. Aika kuluu nopeasti, varjot lähestyvät. Mutta en anna periksi. En anna.

Armo käsitteenä ei tunne uskontojen rajoja. Minun korvissani kaikuvat mutaiset saundit, muistattehan mustat muusikot akustisina. Vain kitaran heleä ääni ja ääni. Mercy! Näillä kulmilla, kun tapaa iäkkäämmän ihmisen, tapaa Teititellä. Joillekin se on pahasta. Toiset taas tykkäävät. Ja heidänkin silmistä, jotka teittillestä kiusaantuvat, huomaan silti, huomaan silti, huomaan, pilkkeen silmäkulmassa. Hyväntahtoisena.

Teitittely on enemmän kuin puhuttelu. Enemmän kuin sana taikka lause. Minulle se on äiti. Minulle se on sisäänrakennettu tapa ja kunnioitus päivääkään vanhempaa kohtaan. Hänellä on, hänellä on enemmän elämänkokemusta. Se on arvo, se on ihmisen sisäinen maailma. Omat kokemukset, erialisine tapahtumineen. Näillä teillä en todellakaan kävele yksin tätä iloista siltaa. Iloista? Joskus on elämä surusta tehty. Mutta kumpaakin yhdistää rakkaus suuren maailman, eikä meidän tarvitse kulkea tätä iloista siltaa yksin. Eihän?

 

 

 

 

Käyttäjän arvio: / 2
HuonoinParas 

04. Maaliskuu 2012

 

Vaikka pakkanen kiusaa varsinkin yöllä, ovat jo päivät ihanan valoisia. Olen aloittanut työn kotisairaanhoidossa. Ja valo tähän työhön on tarpeellista. Kohtaamiset ovat haasteellisia. Ihmiset välillä ihania, välillä vähemmän ihania. Työssä mitataan usein tuloksia. Ja niiden saavuttamiseksi on olemassa monenlaisia kriteerejä.

Luottamus on asiakkuuden perusteita. Siihen tarvitaan aikaa. Aikataulut ovat tällä alalla usein kireät. Mutta siinäkin tapauksessa, on kuunneltava järjen ääntä. Tunteen saattamana. Toimenpiteitä riittää ja niistä on suoriuduttava hyvin. Eniten minua on muutaman viikon pestissäni ilahduttanut Ihmisten kohtaaminen heidän omassa asuinpiirissä. On nähty erilaisia asuntoja. Ja tietysti Ihmisiä, omine vahvuuksineen. Jokaisen elämä on arvokas. Minun tehtävänä on auttaa, tukea, ohjata, neuvoa mahdollisimman hyvin. Toivon mukaan se onnistuu.

 

4.3 2012

 

12. Helmikuu 2012

Pakkasesta tulee mieleen aina armeijan aika. Kylymää oli, muttei toki sellaisia lukemia kuin talvisodassa.

Luin Antti Tuuria ja TALVISOTAA. Vaikka pasifisti olen. Ja ehkäpä juuri siitä syystä. Syyriaan on täältä ja talvisotamme ajasta... pitkä matka. Jotenkin vaan Syyria koskettaa. Ihmisiä teiltataan, molemmin puolin. Syyttä.

Tuntuu kummalliselta Kiinan ja Venäjän suhtautuminen. Onko se öljyä? aseidenvientiä vai mitä. Nyt on Sauli Niinistöllä näytönpaikka. Sinne vaan Kremlin luo ja tiukkaa sanaa. Vai olisiko parempi Paleface. Ehkäpä tehokkaampaa? Musiikissa on voimaa yltäkyllin, sen todisti John ja Yoko aikoinaan. Mistähän löytyisi tämän aikakauden Onot?

Pakkanen on surmannut satoja ihmisiä. Kodittomia ja syrjäytyneitä. Joku ranskalainen ministeri käski heidän pysyä sisätiloissa. Siinä amputoitava kommentti politiikolta. Suomessa osataan sentään varautua pakkasiin. Ja kodittomille kai sisätilokja löytyy. Tulevaisuuden varalle; kaikki kodittomat voidaan asuttaa tyhjeneviin kasarmeihin. Eix juu!

Saapuminen iäkkyyteen on menneisyyttä. Ahmii nuoruutta vaikkapa musiikin, muun taiteen ja kirjallisuuden kautta. Pekka Kejonen, vielä elevänä, kummittelee aivoissani. Luin Napoleonin Epätoivoa, Jatsia ja Jalokalaa, antaumuksella. Seestyneen Kejosen vimma oli ilkeimmillään varmasti 1960-1970-luvulla. Toki se taitaa olla vieläkin, mutta hillittömämpänä. Vilppulan maisemissa mies elää ja hyvää niin. Omassa maailmassani hänet laitan tällä hetkellä takaisin menneisyyteen. Ja olen varma, sieltä löytyy aimo annos tähänkin päivään sopivaa tekstiä.

Pöljällä pakkanen aiheuttaa usein kylmänvärinää, mutta talon henki on lämmin. Se tuo omat muistonsa talon omistajille, eikä varmasti aina niin mukavia. Minulle tämä on muistoista vapaa aluetta, siitä syystä ajatuksissani pyörii maailman raadollisuus. Ollaan ihmisiksi. Juuri siksi. Maailma on pakkasista huolimatta turvallista täällä tulevan Kuopion seuvvulla.

 

 

 

Käyttäjän arvio: / 2
HuonoinParas 

29. Joulukuu 2011

Rakastan numeroita. Ainakin tusinan verran. Numeroleikkejä ja pelipaitojen kauneutta. Ylimmälle nostan 10. Jo aikoja ennen Jari Litmasta. Kai Pahlman ja Pele. Kaksi kymppiä. Tasaluku. Niistä muodostui oma pelinumeroni. Tsugu Way.

Koulussa totuin tyydyttäviin. Kiitettävää olivat käytös, huolellisuus, voimistelu ja liikunta. Murrosikään asti. Sitten alkoi kapina ja napina. Kuvaamataidon tunnilla haukuin opettajaa. Piti piirtää vesiväreillä talo. Halusin enemmän. Salvador Dalimaista taidetta, värejä eikä yhtään opettajan ohjetta. Siihen aikaan, kuvaamataidon tunneilla kukoisti autoritäärisyys. Tunsin itseni loukatuksi.

Nyt saan sitten toteuttaa itseäni Pöljällä. Puilla, paleteilla, akryyliväreillä ja kaikella mielikuvituksella, joka on sisään rakennettu. Sieltä se kumpuaa, kun antaa ajan odottaa. Lapsuuden ja nuoruuden vimma. Vinyylitaijjetta ihan ite tehtynä. Mutta voi voisurkeutta, ei mennyt kaupaksi joulumyyjäisissä. Kojot tuli tilille. Nolla ecuu. Tosin mukavaa oli, kun sai vieressä ihailla ihan oikeitten taiteilijoiden töitä ja ajatuksia. Oppia ikä kaikki, tässäkin.

Matikka on aina ollut aina kompastuskivi. Vierivä kivi. Jäänyt usein niiden alle. Vitosen päällä ei satasia hallita. Siinä kai samaistumista moniin taiteilijoihin. Ja elämäntaiteilijoihin. Tapaninpäivänä Hurriganes Basisti Cisse Häkkisen kuolemasta on jo kulunut 21 vuotta. Ventti. Cisse elää kirjoissa, muistoissa, tallenteina ja joidenkin ihmisten sydämissä. Yhteistä meillä oli paitsi jalkapallo, niin antaa kaiken mennä meininki. Ja se maksoi. Kummallekin. Jouluna soitan aina yhden Teendreams-kappaleen. Tänä jouluna se oli Calender Girl.

Minun on Cisseä ikävä. Eikä pelkästään musiikin takia. Vaikka hänestä on kuolemansa jälkeen tehty naistennaurattaja ja suoranainen kaataja, minä kohtasin toisenlaisen Cissen. Lojaalin, hyvin käyttäytyvän, ja urheilullisen muusikon, joka ei koskaan jättänyt pulaan. Hän oli valmis mihin tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa. Siinä ehkä syy aikaiseen kuolemaan tai ainakin seuraus. Herkät ihmiset ovat haavoittuvaisia. Ja kuolevat usein rutiköyhinä, mutta elämästä rikkaana.

Olen vieläkin järkyttynyt poikani kohtalosta. Kun kolmannen leikkauksen jälkeen, vilkaisin pelimiehen polvea, pohjetta ja nilkkaa, näky kuvotti. Tiedän, ja tiedostan, että maailmassa on monta pahempaakin asiaa kuin pelikentällä loukkaantuminen. Mutta silti. Kai saan tuntea surua, vihaa, ja muita negatiivisia tunteita. Taklaajaa ja joskus jopa itse peliä kohtaan. Lääkkeeni tähän on ollut Pele-Rockin järjestely. Sellainen hyvähenkinen tapahtuma musiikin ja yhdessäolon voimalla. Siihen uskon, sitä toivon. Vaikka nyt tunnustan; oloni on ollut aika ajoin hämmentynyt. Ja ainoastaan siitä syystä, että yksikään Veikkausliigan joukkue ei viitsinyt vastata kirjeeseen, jolla lähestyin heitä, koskien poikani loukkaantumista. Ei yksikään.

Urheilua, liikuntaa, taidetta saa arvostaa. Ja pitää. Niiden syvin olemus on leikki. Pensselinveto on kuin ulkoterälaukaus, joskus se uppoaa kohteeseen, useimmiten tulee huti. Näinä vuosina - joita olen saanut piakkoin elää 55 - yhä useammin olen ihastunut, rakastunut ja kiinnittynyt Savoon. Pohjoiseen puoliskoon. Saanut täältä parhaimmat kiksini. Savo on SATASTA, ja vähän enemmänkin.

Vuosi vaihtuu, kuosi ei. Varkut ja verkkarit ne olla pittää. Jos kaksituhattayksitoista muistetaan kansannousuina tahi joidenkin kansanedustajien rivakoista lauseista, toivon mukaan 2012 antaa jokaiselle savolaiselle tunteen, että tätä maisemaa, ympäristöä, sekä ennen kaikkea Ihmisiä arvostetaan myös kehä 3:n sisäpuolella.

Sillä siitä olen varma, että Pohjois-Savo on numero YKSI.

Onnellista ja hyvää sekä raikasta vuotta 2012!

Käyttäjän arvio: / 6
HuonoinParas 

31. Tou 2011

MESSI on jalkapallon pelastaja, kuten koko BARCELONAN jengi.

Niin kaunista, sanoin kuvaamtonta ja katseella ihailtavaa. Pelissä on riemu, askeleiden keveys, syöttöjen tarkkuus ja pallottomien liike. Liike. Se tuo mieileen ensimmäiset muistot. Siitä miksi jalkapalloon jäin koukkuun. Pienemmässä mittakaavassa mutta silti. Se on sisällä koetussa. Nähdyssä ja eletyssä.

Lue lisää...