Tutustu myös kirjalliseen tuotantooni!
Kisoja piisaa  Sähköposti
Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 
24.02.2010 06:01

Vancouver. Ja tuplaveellä Whistler. Olympiakisoja. Niitä odottaa. Niihin koukuttuu. Yö on pitkä, televisio surraa. Vaihtuu kakkoselta äfästeelle. Aina muistuu mieleen Kaija Mustonen. Siksi Mika Poutalan horjahtaminen teki kipeää. Kulta karkasi. Viides sija on kuitenkin voitto.

Lajina pikaluistelu on esteettinen. Ja hurja. Vauhtia piisaa, ja jään ritinää.

Vamma. Omat kivut hellittivät. Syöksy rotkoon kauhistutti. Ja ihmetytti. Kilpaurheilija ei tervettä päivää näe, eikä varsinkaan uran jälkeen. Mutta Petra Majdicin suoritus hämmästytti! Kipupiikeillä ja puudutuksilla, kolmas sija. Huh Huh! Kylkiluut murtuneena ja keuhkoissa repeämä.

Tervettä vai ei? Järkee tai ei?

Väätäisen tiimi. Mäkihyppy on yhdistetyn, murtsikan ja lätkän ohella seuratuin laji. Vuodesta toiseen. Menestystä riittää. Simon Amman teki sen, jota uskaliampaat odottivat Janne Ahoselta. Tuplakulta. Siteistä huolimatta, tai juuri siksi.

Hautamäen Matin matalalento kummastutti. Tuulellako taikansa? Nyt joukkuemäestä kultaa, muuten ei kunnian kukko laula. Hollin siis Harri Ollin katseissa aina arvoitus. Jospa joukkuemäessä?

Vääntö. Lumilautailijat ovat veitikoita. Lökäpöksyt ja sillee. Melkein kuin minä itte. Verkkarit puolessavälissä pakaroita. Henkseleitä vaimo kaipaa. Yritän selittää. Vapaus on kiristämätön vaate. Huimia temppuja Peetulla ja kumppaneilla. Korkkiruuvia ja asteita. Kommentaattorille kiitos. Selvitti sääntöjä, mutta siitäkin huolimatta, olen samaa mieltä. Janne Korpi kärsi oikeusmurhan. Liian pienet pinnat, sillä siisti.

Hoppee ei todellakaan ole häppee.

Virpi ( ja Jari). Tätä kirjoittaessa ei ole vielä auennut. Rentous saattaa olla taikasana. Action speaks louder than words, kylteistä huolimatta. Virpi tulee, olen varma. Jarista en tiedä. Tämä suksimaailman Romeo ja Julia, kohahduttaa kansaa. Mustasukkaisia ovat miehet Jarille. Suomalainen perisynti. Pannaan Jarin syyksi kaikki. Mitkä syyt? Menestyminen ei ole pelkkää harjoitusta, ei liian onnellista olotilaa, saatikka onnetonta. Se on useamman tekijän summa. Suomalainen mies inhoaa toista miestä, jos se seisoo toisen naisen takana, tahi edessä.

Mutta pidetään Virpille peukkuja. Pidetäänhän?

Väyrynen. Ihanaa Keskusta, ihanaa. Minä tykkään Paavosta. Kuten myös Seposta, Maurista, Paulasta, ja Matista. Paavossa on karismaa, kuin nuori Timo Jutila. Politiikkakenttien taikuri. Tyylillä ei ole väliä. Molemmilla luistaa.

Ja hymy. Sulan. Hyytävän pakkasen keskellä, Paavon lämmin katse on kuin tuuleton keli Kuopion torilla. Aakeenlaaken tainnuttamana, josko pääministeriksi?

Visa ja Viljami. Pienen pieniä Peekolaisia, joiden sydämessä palava halu. Oppia, etsiä, toteuttaa ja unelmoida. Lyhin tie onnistumiseen kulkee toistojen ja rohkeuden kautta. Vilpittömyys huomataan. Paras kiitos lasten ohjaamisessa, heidän hymynsä. Kuten myös Väinön ja monen muun. Kun ajaa sunnuntaisin Iisalmeen, mieli muuttuu kevyeksi. Muistot palaavat, vaikka kaikesta niin vähän aikaa.

Odottaa jo tulevaa, kesää, jolloin pelejä pelataan ja pinnoja jaetaan. Ja Peekoo Pelaa.

Vaimo. Ihana, rakastettava, symppis ja söde. Kiroilin sängyn päässä Matin huonoa hyppyä, hiihtäjien keskeytyksiä, manasin hiljaa. Hän pelästyi. Koskeeko? Sanoin, pikkaisen olkapäätä, se kun on jäätynyt, mutta enemmän päätä. Jos päätä paleltaa, peiton alle sassiin, kuului komento. Aamulla kaikki oli toisin. Uneeni oli tullut 12 mitalia. Wau!

Ja Paavosta presidentti.

LAST_UPDATED2