Elämisen arkeen pyhäpäivä pysähdyttää. Hiljentyminen on tekoja. Takautumia ja tätä päivää. Tulevaisuutta. Ikääntyminen on osa pyhyyttä. Vauhti hiljenee, huomaa rajallisuutensa, tiedostaa, että elämä on juhlaa. Päivä kerrallaan. Vastoinkäymisistä huolimatta.
Jalkapallo on juhlaa. Peli vielä enemmän. Raittius on juhlaa, juomattomuus ehkäpä vähemmän. Yhdistävänä tekijänä tehtyjen tekojen peruuttamattomuus. Tippakaan en kadu, vaikka melkein nesteeseen hukuin, jääden paitsioon. Niissä syvissä vesissä, pelastusrengas heitettiin apuun. Hutipotkut vähenivät ja syntyi uudelleen tuuletus; ilon syvin olemus.
Kuopion Palloseura antoi mahdollisuuden valmentamiseen. Kaksi vuotta talkoilla. Maakunnan päälehden vuosikerta palkkiona. Säilyttiin Ykkösessä. Palkinnoksi kenkää, sanomatta sanaakaan.
Vielä kerran keltamustiin, kun pojat pelasivat. Seurasin kentän laidalla pelejä. Pelestä tulikin kohtuullinen maalitykki "Banzaihin".
Tapa, jolla hänen lähtönsä kuitattiin oli tyly. Pekosen suusta paskaa.
Peekoo on seura, joka antoi jälleen mahdollisuuden. Siitä kiitollisuus. Ja syvät muistot. Yhteistyö KuPSin kanssa aluksi kirvoitti pahan mielen. Valvottujen öiden jälkeen, tajuntaan valo. Kenties tässä mahdollisuus isompaan? Ja tuloksellisesti parempaan. Peekoon puolesta. Seuran, joka hoiti velvollisuutensa kiitettävästi, seuraan, jolle toivon mahdollisimman paljon menestystä.
Yhteistyö Kupsin kanssa, sikäli kun se sujuu, tuottaa varmasti tulosta. Jopa siinä määrin, että uskallan asettaa sinivalkoiset nousijakandidaatiksi Ykköseen. Kupsilla kun on iso rinki. Hyviä pelaajia, joiden asenne taitaa olla kohdallaan. Kuten Peekoolaisillakin. Keltamustien pelaajista osa (vielä) liian heppoisia Veikkausliigaan. Mutta Kakkosessa kunkkuja. Kuten Rönkön veljekset. Siinä oiva apu iisalmelaisille. Melkein omasta takaa.
Näen jo silmissäni kuvan. Siinä pelaajavalmentaja Vornanen nostaa Kakkosen C-lohkon pyttyä käsivarsillaan. Ja Pekka Peekoo onnittelee "Lollon" vierellä, villisti tuulettaen. Pekka Peekoo?
Peekoon organisoiman Kymppikoulun osallistujia. Nuoria poikia, joiden otteista löytyy se leikkimielisyys ja ilo. Halu ja motivaatio.
Tätä kirjoittaessa elämäni saavuttaa yhden merkkipäivän. Se on merkityksellisempi kuin mikään muu. Se on tasaluku ja oma pelinumeroni HJK:n vuosilta. Se koostuu päivistä, viikoista, kuukausista ja vuosista. Tuskasta, ilosta, murheesta, tunteista, ja koetusta elämästä. Joskus siinä on haaveita sekä unelmia. Realistisia ja vähemmän uskottavia. Puen ne runoksi;
Aamun ilo haarautuu ja punoutuu liekkien läpi.
Päivä on, päivä hei, oukei.
Päivä menee menojaan, hiljaisuus tulee alas.
Tulen ja menen, se on loputon matka, merituulen mukana,
Iisalmi välkehtii, mihin tässä vielä ehtii?
Rakkaus lähentää meitä, pimeys suojelee meitä, olemme lähempänä toisiamme.
Jumalainen yhdistelmä.
Olen onnellinen, kaikella nöyryydellä. Kiitollinen siitä tuesta, jota 20-vuotisraittiuden aikana osakseni saanut. Kahden viimeisen vuoden aikana myös Iisalmesta. Ihmeellisen hyvältä se tuntuu. Ja tiedän, että juhlat jatkuvat. Kotimainen futiskausi starttaa todenteolla. Peekoo nousee ja eräs tuen antajista täyttää tasavuosia.
Voiko ihanammin elämää jatkaa, vaikka joku on todennutkin, että huhtikuu on kuukausista julmin?
Kirjoittaja on kuopiolainen lähihoitaja ja kulttuurin moniottelija.
