julkaistu IISALMEN SANOMAT 30.06 2010

Tapaaminen kesti hetken. Uskalsin kohdata hänet vihdoinkin. Olimme yhdessä - aika useinkin - viihteellä. Kaikki aikuiset tietävät mitä se merkitsee. Vähemmän ja enemmän.

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui kultaisessa sarvessa, Istanbulin keskustassa, vahingossa. Tai niin otaksun. Kohtalon tiet ovat joskus selittämättömät. Olin kymmenen. Hän astui vahingossa äitini varpaille, pyysi kauniilla turkin kielellä anteeksi. Äiti katsoi häntä silmiin. Ja vastasi samalla kielellä.

Joitakin vuosia myöhemmin tajusin, hänen suuruutensa. Sitä ei voi mitata. Minulle hän oli sankari, äidilleni vielä enemmän.

Kahden tunnin keskustelun jälkeen, mies näytti väsyneeltä. Mutta onnelliselta. Haastattelijan lämpö, sivistys ja kenties pitkäaikainen ystävyyskin, sulatti katkerimmat kyyneleet. Vaikka kipeitä asioita käsiteltiin. Toki huumorin kustannuksella.

Istuimme milloin missäkin. Raveissa, peleissä ja joskus saatoimme harjoitella yhdessä. Kävin usein konserteissa ja keikoilla. Turkish Coffee soi siinä missä Konstan parempi valssikin. Huilu siinä hilpeästi soi. Ja hyrisi hyttynen.

Ihmisen osa on olla rooli. Siellä, täällä, jokapuolella. Ja tällä miehellä niitä riittää. Väsymykseen, kyllästymiseen asti. Vaikeinta lienee olla oma itsensä, minkä tahansa roolin sisällä. Ja helpointa sanaristikoissa. Tiedän kokemuksesta. Vain kynällä siihen ihmiset pääsevät. Olen suojassa.

Televisio hänet lopullisesti kuuluisuuten loi. Kaatuminen kansanhuvina. Viestinviejänä. Kaskujen kertojana ja tekijänäkin. Äitini hykerteli aina. Nojatuolissaan. Yksi pitempi, yksi tanakampi ja kolmas hoikka kuin huilunvarsi. Siinä sitä viihdettä, ketään kiusaamatta.

Kun pelasin Tukholman AIK:ssa, matkustimme kerran samalla laivalla. Hän konsertoi, minä join. Mutta silti kelpasin samaan hyttiin. Kun keikka oli ohi, painui hän hyttiinsä. Aamulla herättyäni, löysin pöydältä Krisnamurtia ja Eino Leinoa. Jälkimmäisestä tuli hänen tulkitsemana pelastajani. Sointuja raittiuteen, sielulla tulkittuna...tiedättehän Elegiat ja muut.

Vaikka nuoruus haihtuu, virta saattaa jatkua...

Elokuvista hän tilin teki. Suomen katsotuimpia. Mutta samalla rooli vei hänet koomikon kuuluisampaan olotilaan; hämmennykseen, ihmettelyyn ja tuskaan. Niistä on nauru kaukana. Kuvaavasti mies kertoi olleensa eksyksissä aivan Helsingin keskustassa. Kun kaikki kattoo ja töllöttää. Mitä omaa jää jäljelle?

Viime vuosina hän on viihtynyt Lapissa, jossa kaikki kukkii nopeasti. Sairaudetkin? Toki silloin tällöin keikalla, kenties Intiassa ja Helsingissä, mutta olen ymmärtänyt, enimmäkseen pohjoisessa.

Niin kuin tavatessamme. Sodankylän elokuvajuhlissa ennen juhannusta.

Minun teki mieli halata, puristaa, pyydellä anteeksi ja toivottaa toipumisia. Jäin sanattomaksi. Pöydän takaa matka menneisyyteen on yllättävän rankka ja pitkä. Kun jonotin vuoroani, näin kuinka vaivalloisesti hän kirjoitti nimensä, julisteisiin, postikortteihin ja vaikka mihin. Mykistyin vapisevaa kättä, joka oli joskus torjunut palloja, heittänyt niitä, nyrkkeillyt ja pelannut mestarillisesti biljardia.

Hän säpsähti, pelästyikin kenties, kysyessäni että saiskos pluvan, meinaan nimmarin vaimon siskontytölle!

Katsahti ylös, iski silmää ja kehui jalkapallotaitojani. Jokainen, joka siinä tilanteessa on, tuntee mielihyvää. Niin minäkin. Ja jäin miettimään, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Loistava Turhapuro, Upea Tulkitsija, Mahtava Näyttelijä, Hieno Huilisti, Mainio Maalivahti, vai mitä?

Sanat eivät riitä kertomaan....

Lähihoitaja,kulttuurin moniottelija, Kuopio.