12. Helmikuu 2012
Pakkasesta tulee mieleen aina armeijan aika. Kylymää oli, muttei toki sellaisia lukemia kuin talvisodassa.
Luin Antti Tuuria ja TALVISOTAA. Vaikka pasifisti olen. Ja ehkäpä juuri siitä syystä. Syyriaan on täältä ja talvisotamme ajasta... pitkä matka. Jotenkin vaan Syyria koskettaa. Ihmisiä teiltataan, molemmin puolin. Syyttä.
Tuntuu kummalliselta Kiinan ja Venäjän suhtautuminen. Onko se öljyä? aseidenvientiä vai mitä. Nyt on Sauli Niinistöllä näytönpaikka. Sinne vaan Kremlin luo ja tiukkaa sanaa. Vai olisiko parempi Paleface. Ehkäpä tehokkaampaa? Musiikissa on voimaa yltäkyllin, sen todisti John ja Yoko aikoinaan. Mistähän löytyisi tämän aikakauden Onot?
Pakkanen on surmannut satoja ihmisiä. Kodittomia ja syrjäytyneitä. Joku ranskalainen ministeri käski heidän pysyä sisätiloissa. Siinä amputoitava kommentti politiikolta. Suomessa osataan sentään varautua pakkasiin. Ja kodittomille kai sisätilokja löytyy. Tulevaisuuden varalle; kaikki kodittomat voidaan asuttaa tyhjeneviin kasarmeihin. Eix juu!
Saapuminen iäkkyyteen on menneisyyttä. Ahmii nuoruutta vaikkapa musiikin, muun taiteen ja kirjallisuuden kautta. Pekka Kejonen, vielä elevänä, kummittelee aivoissani. Luin Napoleonin Epätoivoa, Jatsia ja Jalokalaa, antaumuksella. Seestyneen Kejosen vimma oli ilkeimmillään varmasti 1960-1970-luvulla. Toki se taitaa olla vieläkin, mutta hillittömämpänä. Vilppulan maisemissa mies elää ja hyvää niin. Omassa maailmassani hänet laitan tällä hetkellä takaisin menneisyyteen. Ja olen varma, sieltä löytyy aimo annos tähänkin päivään sopivaa tekstiä.
Pöljällä pakkanen aiheuttaa usein kylmänvärinää, mutta talon henki on lämmin. Se tuo omat muistonsa talon omistajille, eikä varmasti aina niin mukavia. Minulle tämä on muistoista vapaa aluetta, siitä syystä ajatuksissani pyörii maailman raadollisuus. Ollaan ihmisiksi. Juuri siksi. Maailma on pakkasista huolimatta turvallista täällä tulevan Kuopion seuvvulla.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
