OODI TURKULAISILLE
|
20. Heinäkuu 2008
Molari
Tunnen kentän tuoksut tuulena, jossa pesii mieli.
Koko mies lentää ja lentää, lentää ja lentää ja pääsee itseään sekä palloa lähemmäksi.
Tiedän paikkani maailmassa, pelikentällä, alimpana pelaajana.
Minuun luotetaan.
Maalivahdille tärkeä ominaisuus.
Köykäisenä kuin pilvet, tuulta taskut täynnä, minä lensin. Tanssin kuin perhonen ja pistin kuin mehiläinen.
Ensimmäiset askeleet nurmen pinnalla.
Niissä on elämisen riemua, syntymisen iloa. Voi, kuinka kaipaan sitä!
Itse peliin, sillä se kävelee iltavalaistuksessa, syö jo vihreää ruohoa, nurmikon eri olotilat sulassa sovussa, ja potkaisen nimeni kuun valaisemaan pintaan.
Pelissä on kaikki; maailma, tieto, taito, pyyteetön halu, tuska ja riemu. Tuo loputon ihmettelyn vimma, ja siitähän leikki voimansa ottaa. Nauru alkaa, kun järkytys hellittää.
Hyräillä täällä, ja jos nyt maailma malttaisi odottaa sen verran, että ehtisin sanoa, niin jumalauta, tämä peli ei loppuisi koskaan.
(Maalivahti Dan-Ola Eckermanin muistolle)
Kymäläinen
Missä valossa minä näet sinut?
Puolikuuta ja peliminuutteja.
Pake!
Pakenetko?
Kymäläinen!
Valo on iltavalaistusta niin kuin valo pimenevässä illassa. Tai niin kuin pallo lentää kaaressa ja katoaa. Pakenee.
Vihreän nurmen päällä liike ja askeleet. Kevyttä untuvaa, syleilevää pallonhallintaa, pää täynnä oivalluksia.
Minä olen ylpeä sinusta. Ymmärsin sen peliuran jälkeen.
Ei tämä ole anteeksianto, ei sen anomista eikä lohtu.
Minä näen ruohon verkoston.
Kulmalippuja, pystypuita, liukutaklauksia, rangaistusalue, sen kaari, katsomo ja lasillinen punaviiniä, pelin jälkeen.
Minä ajattelen tuossa minun labyrinttini. Vähin äänin kasvaa merkitys. Peli on aina kovaa molemmille kyljille.
Tatska
Taksinkuljettaja innostuu Turussa, kun sanon ”Kupittaa”.
” Tulin juuri ajoon”, hän hymyilee. ” Peli on parasta paikan päällä, Inter voittaa tänään Palloseuran, meillä on Lindelöf !”
” Peli on sotaa, pelaajat sotilaita, arpia täynnä, haavoittuvia mieliä. Sieluun kumotaan kolpakollinen, seuraan synnytään ja tatuointeja”, vastaan takapenkiltä.
Kuski ilahtuu yhä syvemmin.
” Samuli futaa tällä hetkellä paremmin kuin kukaan muu. Ja totta totisesti, hän on uskollinen seuralleen, sillä petturit elävät loppuelämänsä paitsiossa”.
Minä myhäilen. Kunpa peluri kuulisi. Olen varma, että se antaisi lisäpotkua peliin.
” Ja vieläpä rinnassa, sydämen kohdalla, se tatska”.
Peli on julmaa. Niin kuin paikallispelit aina. Taistelua ja taklauksia viimeiseen mieheen.
Tasapeli.
Nousen taksiin.
” Maalasiko Lindelöf ?, kuski kysyy.
Tämä on puhtainta mitä voin saada vastineeksi rahalle.
Taivas on Kupittaa, sen haavat meissä.
Kaksoset
Oli kuuma, sillä hetkellä kun oli kuuma, oli kuuma.
Heidän liikkeensä, kun he ajattelevat, kun he syöttelevät, kun he taklaavat, kun he taistelevat.
Se on ikään kuin laukaus, kun se lähtee sydämestä, sillä heidän sydämensä pehmeä ja puhdas.
Minä olen tanssi, koska kipu puhdistaa Timon.
Minä olen mustavalkoraitainen, koska kaste kiinnitettynä Tomiin.
Kentällä pelataan. Kupittaalla pelataan. Kaksoset pelaavat.
Leiskuva aurinko leikkii lempeästi. Ja vaikka sataisi, se lämmittäisi mieltä.
Pukuhuoneen seinään on puhjennut ikkuna, kohtaan jossa sitä ei koskaan ole ollut.
Kaksi ikkunaa.
Jalo puusta kehykset.
